keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Paketointi

Joululahjojen paketointi on jo kovassa vauhdissa, useimmilla.
Itse olen paketoinut jo jonkun 10 lahjaa! JEE.
 
Joulu on ENSI VIIKOLLA, ajatella!
 
Jotta pääset lahjojen paketoimisfiilikseen niin tässä pari jouluista meemiä! :-D
 


 

 
 
Jos ei ole rahaa niin sitten ei varmaan ole paketoitavaakaan.
 
 

maanantai 12. joulukuuta 2016

12 päivää jouluun

Hei, nyt on 12. joulukuuta eli enää 12 päivää jouluun! Can you believe it?!
 
Radiosta kerrottiin, että pääkaupunkiseudulla kauppakeskuksissa on ollut niin paljon ryysistä, että parkkihallit ovat olleet tupaten täynnä. Satuinpa itsekin käymään viikonloppuna pariin otteeseen kaupoilla, mm. Cittarissa ja Prismassa, ja olihan sitä väkiä normaalia enemmän liikkeellä.
 
Alkaako olla lahjat hankittuna ja koulut/työasiat taputeltuna?
 
 
Jouluna on ihanaa kun saa katsoa televisiosta vanhoja piirrettyjä ja jouluelokuvia... ja tietysti syödä hyvin. Kenelle muka ei jouluruoka kuulu jouluperinteisiin? Joko kotona tai ulkona syöty ruoka.
 
 

 

torstai 8. joulukuuta 2016

Torsssstai

Onkohan työpaikoilla olemassa tyytyväisiä ihmisiä?
Tuntuu, että joka paikassa valitetaan. Usein ei osata nähdä asioita toiselta kantilta.
 
 
 
Tämä sama pätee yhtälailla parisuhteissa.
Been there done that.
 
Lähden tänään kyllä aiemmin töistä, on vaan niin hiljainen (lue: tylsä) päivä.
 
Hyvää viikonlopun odotusta ihmiset!!
 
 
 
 

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulukuun eka

Kuukaudeksi on vaihtunut joulukuu ja luntakin löytyy maasta enempi tai vähempi.

Hyviä meemejä on netti täynnä ja niitä onkin jo kertynyt muutama puhelimen muistiin, joten tässä pari!

Hyvää illan jatkoa!

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Keskiviikon piristys


Hei, hienoa keskiviikkoa kaikille! Ollaan siis keskellä työviikkoa ja kuukauden päästä alkaa olemaan jouluaatto ovella! Onko aika mennyt nopeasti??
 
Mutta hei, meemit piristää ahdistavaa joulunajan odotusta.
 
 
Tiedätkö tilanteen kun kaveriporukassa kukaan ei kuuntele sua?
 

 
Älä tunne itseäsi hyödyttömäksi. Mieti Nokian puhelimen kuoria!
 
 
 
 
Markkinointi on hankala laji, mutta tässä Legon kassissa jollakin on välähtänyt hyvin!
 
 
 
 
Tämä seuraava tekisi mieli kyllä toteuttaa! Aivan mahtava idea. :-DD
 
 
Aina löytyy niitä idiootteja, jotka ei vaan osaa. xP

perjantai 18. marraskuuta 2016

Adult life is working

Aikuisen elämä = työ.
Tämän olen huomannut aikuistuessani.
 
Koska on aikuinen? Varmaan silloin kun käyt töissä, että saat maksettua laskut.
 
 
Yleensä työnteko ei ole mitään hupia ja siihen liittyen pari meemiä...
 

 
 
 
 
 
 
 
 
Koska JOULU lähestyy, laitetaan yks jouluaiheinen meemi loppuun! :-D
 
 
 
 
Joulumieltä!
 

torstai 17. marraskuuta 2016

Isänpäivä meni jo

 Isänpäivää vietettiin 13. marraskuuta ja kaikkihan osti isille mahtavia lahjoja?
 
Jonkinlaiseksi trendiksi on tullut nyt alla olevan tyylisien korttien askartelu. Mun mielestä aika siisti idea! Kyllä kelpais itsekkin saada tommonen lahjaksi.
Sopisi hyvin ystävänpäivälahjaksikin, hmm...
 
 
 
Kaikki eivät halua olla isiä, ja tämän on joku oivaltanut markkinoinnissa...
 

USA election memes

More memes about Trump and also Obama!
 
 




Neither do I.





 

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

TRUMP MEMES

We still can't believe it. The world still can't believe it.
Trump is a president of USA.
 
We can't change that fact but we can always make memes about it!!
 
Here are a couple of memes from the internet. ;-)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Mr. T.

Oh my god. It actually happened.
It's proven: over 50% of Americans are stupid.
Trump wins.
 
The Simpsons knew it.

 
 "11/9 is the new 9/11"
How?

9/11 - never forget
11/9 - always regret
 
:-(

 

Trump = president?!

C'mon, Trump can't be your choice America. It's going to be hell. Maybe even war... :-(